Kriisipuhelin PDF Tulosta Sähköposti

Lounais-Suomen Mielenterveysseura on osallistunut valtakunnalliseen kriisipuhelintoimintaan vuoden 2007 alusta lähtien.

Kriisipuhelintoiminnan päämääränä oli tarjota yhteydenottajalle mahdollisuus keskusteluun luottamuksellisesti ja nimettömänä. Tukea antavan keskustelun tavoitteena oli antaa yhteydenottajalle mahdollisuus kuulluksi tulemiseen ja vaikeiden asioiden yhteiseen jakamiseen siten, että avun tarvitsijan itsemääräämisoikeutta ei loukata. Tarvittaessa yhteydenottajia ohjataan muihin palveluihin.

Kriisipuhelintoiminnan keinoin voidaan tarjota virka-ajan ulkopuolista välitöntä keskusteluapua akuuteissa kriisitilanteissa. L-SMS:ssa kriisipuhelinpäivystykseen osallistuvat pääsääntöisesti vapaaehtoistyöntekijät.

Päivystysaikana vapaaehtoisilla kriisipuhelinvastaajilla oli mahdollisuus soittaa tarvittaessa takapäivystäjälle, joka on joku kriisikeskuksen työntekijöistä. Lisäksi päivystäjällä on mahdollisuus saada työhönsä jatkuvaa tukea, konsultaatioapua ja työnohjausta.

Huolehdimme vapaaehtoistyöntekijöidemme toimintaedellytyksistä peruskoulutuksen, jatkokoulutuksen, virkistystoiminnan ja jatkuvan työohjauksen keinoin.

 

Powered by Joomla | Forex Trading Template by mcF | CSS | XHTML | Webdesign: arip

Top