| Kaverit mukaan |
|
|
|
|
Lounais-Suomen mielenterveysseura oli mukana Suomen Mielenterveysseuran ESR-rahoitteisessa Kaverit mukaan –välittäjäorganisaatiohankkeessa n. vuoden ajan. Hankkeen tehtävänä oli kehittää vapaaehtoistoimintaa sekä heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työelämäkynnyksen madaltaminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Välineenä työelämäkynnyksen madaltamiseen valittiin ohjatut vertaisryhmät, jotka suunnattiin pitkään tai toistuvasti työttömänä olleille ihmisille. Ryhmiä ohjasivat yhdistyksen vapaaehtoiset, jotka kouluttautuivat hankkeen aikana ryhmänohjaajiksi. Kaverit mukaan –hankkeen ohjatut vertaisryhmät oli tarkoitettu niille työttömille, joiden arki oli käynyt ahtaaksi ja joiden mielen hyvinvointia työn menetys ja työttömyyden pitkittyminen koettelevat. Ryhmät kannustivat lähtemään liikkeelle sekä tarjosivat monelle pitkästä aikaa puitteet sosiaaliselle kanssakäymiselle ja onnistumisen kokemuksille. Lisäksi tavoitteena oli, että jokaisen oma tilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat selkeytyisivät. Tavallisimmin ryhmät kokoontuivat kerran viikossa, kolmen kuukauden ajan, kolme tuntia kerrallaan. Valtaosa ryhmistä oli toiminnallisia. |