| Nuoret |
|
|
|
|
Kriisi voi kohdata kenet tahansa. Ihminen on kriisissä, kun hän ei selviydy tilanteesta aiempien kokemustensa, voimavarojensa tai läheisten ihmisten tuen avulla, vaan joutuu sopeutumaan uudenlaisiin olosuhteisiin ja omaksumaan uusia selviytymiskeinoja. Nuoruusikä on haastava muutosvaihe, joka jo itsessään voi olla kriisi: Millainen minä olen? Miten paljon ja mistä asioista pidän itsessäni? Mihin minä kuulun? Mikä on minulle tärkeää? Kriisin voi laukaista myös toisiin ihmisiin, perheeseen tai koulunkäyntiin liittyvät pulmat. Elämässä voi olla yhtä aikaa meneillään monia muutoksia tai stressitekijöitä, jotka tuntuvat kasautuvan. Toisinaan omaa turvallisuuden tunnetta voivat koetella myös itselle tai lähipiirille tapahtuneet järkyttävät asiat kuten vakava sairaus, kuolema, onnettomuus tai väkivalta (linkki). Kriisitilanteessa omat tunteet ja ajatukset voivat vaihdella epäuskosta syvään suruun, vihaan tai syyllisyyden tunteisiin. Vaikka kriisin keskellä omat voimat voivat olla vähissä, on hyvä koettaa pitää yllä arkista rytmiä: käydä koulussa, syödä ja nukkua edes hiukan, puhua läheisille ja tehdä itselle tärkeitä asioita. Vaikka ihmisen selviytymiskyky vaikeassakin tilanteessa on usein yllättävän suuri, on muiden ihmisten tuki kriisitilanteessa silti tarpeen. Aina läheisten tuki ja muut selviytymiskeinot eivät riitä, vaan voi olla hyvä puhua jonkun ulkopuolisen henkilön kanssa. Tällöin voi ottaa yhteyttä omaan kouluterveydenhoitajaan (linkki) tai lääkäriin, koulukuraattoriin tai koulupsykologiin. Myös monet järjestöt ylläpitävät matalan kynnyksen tukipisteitä, joista voi saada neuvoa ja tukea vaikeassa tilanteessa:
Tukea ja tietoa netistä tai puhelimella:
|